December 2007 Archives

2007-12-03 04:47:12

Ambienttia, ruokaa ja Perikato

Perjantaina mulle tuli taas Itellan rekrytointijärjestelmästä vastaus: En päässyt siihen kolmanteenkaan tehtävään, johon olin hakenut.

Perjantaina iltapäivällä katsoin vihdoin sen leffan nimeltä Perikato. Siis se on aivan mahtava! Se on toisaalta taiteellisesti laadukas ja toisaalta historiallisen tarkka. Hitlerin viimeiset päivät ja muutama päivä sen jälkeen on siinä kyllä kuvattu erittäin tarkasti.

Perjantai-iltana lähdin Ilokiveen, jossa oli jo menossa Hear-yhdistyksen järkkäämät bileet. Tällä kertaa vallitseva musagenre oli ambient. Mä saavuin sinne joskus iltakymmenen jälkeen. Tuttuja paikalla oli ainaskin Hazer, anune, Johan Wahlström, Firelite, Isisi, JKole, Pipulix ja Jaakko Vanhala.

Ekana näin Jukka Ruohomäen keikan. Se oli ihan kiva. Sitä elävöitettiin kankaalle heijastetulla videolla. Sitten oli vuorossa ”no Xivic”. Se on sellainen yhden miehen bändi, jonka ainut jäsen tekee musaa myös nimellä Kehoruoska. Keikan loppupuolella hän myös huuteli mikkiin Kehoruoskan musasta tutulla tavalla. Ihan kivaa. Sitten esiintyi se em. Jaakko Vanhala nimellä zoät aon. Se oli edellistä äänekkäämpää ambienttia, mutta hyvin sekin toimi. Illan viimeisenä esiintyjänä oli Latvamäki ja Haapamäki feat. Levon Zoltar. Siinä oli edellisiin bändeihin verrattuna siitä erikoinen kokoonpano, koska pelkkien koneiden lisäksi soitinarsenaaliin kuului myös levysoitin ja muistaakseni myös sähkökitara. Sitä bändiä en kerennyt seurata niin tarkkaan kuin muita, koska ramppasin välillä yläkerrassa. Joskus valomerkin jälkeen fillaroin kotia kohti. Kotimatkalla soitatin trubaduuri Gerry Rosilla hänen tulkintansa Nine Inch Nailsin Hurt-biisistä ja kävin Ahjo-grillillä syömässä ranskalaiset.

Lauantaina tein aika paljon ruokaa. Tällä kertaa tein taas makaroonilaatikkoa, josta osan söin ja loput laitoin pakastimeen. Tällä kertaa ekan kerran kämmäsin Teema-sarjan uunivuoan kanssa sen verran, että se hieman kuohui yli. Onneksi oli 26 cm KoKo-malliston lautanen siinä alapuolella ottamassa vastaan ylikuohuneet nesteet. Valitettavasti tulin hajottaneeksi sen lautasen lopuksi: Laitoin sen tiskialtaaseen ja valutin siihen hanasta vettä päälle. Se lautanen hajosi itsekseen kolmeen kappaleeseen niin että rutina kävi.

Lauantaina vaihdoin siguani:

Juhapekka "naula" Tolvanen * http colon slash slash iki dot fi slash juhtolv
"eiga wo miyou kimi no yakusoku dohri te wo tsunai de. yoru ni wa owakare
desu ringo to ichigo ga kusaru mae ni. yume wa hirogaru kimi no yakusoku
dohri kisu wo shi nagara."                                       Dir en grey

Sitten otin mun vanhoista weppisivuistani ns. quote-sivun. Konvertoin sen UTF-8-merkistöön recode:lla ja korjasin sen Tidy-softalla validiksi XHTML:ksi ja lopuksi viimeistelin sen tekstieditorilla. Se viimeistely oli aika pitkäveteistä ja kuivaa hommaa, kun piti joka ikiseen sitaattiin laittaa oikeat Unicoden mukaiset lainausmerkit ja aina sen mukaan, millä kielellä kukin sitaatti oli. Lisäksi korjasin heittomerkkejä ja ajatusviivoja. En ole yhtään varma, millaisia lainausmerkkejä tulisi käyttää roomajilla kirjoitetussa japanin kielisessä tekstissä.

Sunnuntaina lisäsin sille quote-sivulleni <blockquote>-tagit ja lisäksi muuten vaan korjailin sitä. Tässä se quote-sivu tai oikeammin sitaattisivu on:

http://iki.fi/juhtolv/quote.html

Illalla tein kulhollisen salaatin kastiketta ja laitoin ne kaikki pakastimeen. Muutama tunti sitten katsoin sen Perikato-leffan extra-DVD:n. Oli siinä kyllä ihan kivasti mielenkiintoista lisämatskua.


Posted by Juhapekka Tolvanen | Permanent Link | Categories: Konsertti, Näytelty elokuva, Ruoka, Tietokirjat, Työnhaku, WWW‐sivut: Omat

2007-12-07 03:49:48

Alkuviikon puuhat

Maanantaina tilasin Pendemonium kynäkaupasta Noodler's Ink Legal Lapis -täytekynämustetta kysyttyäni ensin neuvoa The Fountain Pen Networkissa. Se on sellainen väärennöksenkestävä sini-musta muste, jota Pendemonium myy yksinoikeudella. Sitä olis tarkoitus laittaa siihen mun sini-mustaan Waterman Philéas -täytekynään, jonka ostin jokin aika sitten. Tilasin samalla myös konvertterin, joka sopii Sheaffer-merkkisiin täytekyniin.

Maanantai-iltapäivänä se perustamani IRC-gallerian yhteisö tuli viikon ikäseksi, joten tein tilannearvion: Meitä oli siinä yhteisössä silä hetkellä 4. Pudotin ikärajan kahteenkymmeneen.

Maanantai-iltana menin iltakuden tienoilla ruoka-ostoksille, mutta poikkeuksellisesti meninkin tällä kertaa Seppälän K-Citymarkettiin. Ostin sieltä ruokien lisäksi myös Nitor Back to Black -kangasväriä, jolla saa pesukonetta käyttäen palautettua mustan vaatteen haalistuneen värin takaisin mustaksi. Kotiin palattuani tein tosi tulista pastakastiketta ison kattilallisen. Keitin myös makarooneja ja sen kanssa sekoitettuna laitoin pastakastikkeet pakastusrasioihin. Jonkin ajan päästä siirsin ne jääkaappiin jäähtymään. Tiistaina siirsin jääkaapista ne pakastusrasiat pakastimen puolelle.

Keskiviikkona menin aika myöhässä vuoden viimeisella japanin kielen tunnilleni. Kurssi jatkuu sitten ensi vuoden puolella. Tunnin jälkeen kävin SOKOS-tavaratalossa. Siellä on Teema-sarjan tietynväriset astiat 20% alennuksessa S-etukortin omistajille. Mä ostin siitä sarjasta yhden valkoisen 15 cm lautasen. Mulla on niitä ennestään kaksi, mutta ne ovat käytännöllisesti katsoen koko ajan varattuna, koska niiden päällä on kiva pitää sulamassa olevaa pakastusrasiaa. Ostin myös vielä yhden joululahjan vanhemmilleni ja itselleni pari lyijykynään. Olisin ostanut myös pariston mun henkilövaakaan, mutta nepä olivatkin jo loppu. Kotimatkalla kävin sitten Seppälä Prismassa ostamassa niitä paristoja vaakaani. Lisäksi ostin vähän herkkuja. Kotiin mennessä kävin tsekkaamasa FilmTownin anime-tarjontaa. Jätin sinne myös CV:ni.

Torstaina otin vihdoin käyttöön sen ostamani kangasvärin. Laitoin sen värin pusseineen päivineen pesukoneeseen mun ensimmäisten mustien farkkujeni kanssa ja laitoin koneen pyörimään. Ne farkut on ostettu jo vuonna 1992 päivä pari ylioppilaskirjoitusteni jälkeen ja ne menivät aika pian harmaiksi ilmeisesti siksi, koska niihin aikoihin äitini ei tainnut tajuta höykäsen pöläystäkään siitä, mitä kaikkea vaatetta milläkin pesuaineella on järkevää pestä; ilmiselvästi niitä on pesty monta kertaa pesuaineella, jossa on valkaisuainetta mukana. Värjäys onnistui ihan hyvin, mutta pesukoneeni poistoletku menee vessanpönttöön ja se likainen vesi värjäsi pöntön sisäpuolta sinertävän mustaksi. Siinä tuli vähän paniikki, kun pelkällä huuhtelulla ne eivät lähteneet. Suihkuttelin sinne vaikka mitä pesuaineita vuorollaan ja huuhdoin ne pois sen jälkeen kun se oli saanut aikansa vaikuttaa. Pesin ne farkut, koska ohjeen mukaan niin piti tehdä. Sitten pesin vielä koneellisen mustaa pyykkiä.

Siirsin taas aiemmilta WWW-sivuilta tuttua matskua uusille muokattuani sitä ensin. Tällä kertaa vuorossa oli WWW-käyntikorttini. Aiemmat WWW-käyntikorttini ovat nyt lähes entisenlaisia, mutta OpenOffice.org:in aiemman formaatin sijaan ne ovat nyt OpenDocument-formaatissa. Lisäksi tein yhden uuden WWW-käyntikortin. Siinä on nimeni ja kotisivuni URL:in lisäksi mun nimi kirjoitettuna katakana-merkeillä. Kutsun sitä nimellä ”WWW-käyntikorttieni Japani-friikki-versio”. Kas tässä:

http://iki.fi/juhtolv/www-card/

Tästä lehtijutusta oli muuten paljon apua:

Linux Journal: Creating business cards with OpenOffice.org Writer (October 18th, 2007 by Bruce Byfield)

Jossain välissä hoksasin koittaa vessanpöntön sisäpuolen jynssäystä vessaharjalla. Siinä vaiheessa siellä oli vaikuttamassa pyykinhuuhteluaine, joka oikeasti on 100% sitruunahappoa. Johan irtosi! En tiedä, mikä käyttämistäni pesuaineista auttoi, mutta vähintäänkin sen em. kangasvärin jättämiä tahroja täytyy harjata jollain, jotta se irtoaisi.

2007-12-08 21:34:57

Pyykkiä ja lainausmerkkejä

Eilen pesin kaksi koneellista pyykkiä.

Kirjoittaessani sitaattisivulleni oikeita lainausmerkejä mä tietysti käytin lainausmerkkejä aina sen mukaan, mistä kielestä oli kyse. Mutta näköjään roomajilla kirjoitetulle japanin kielelle en löytänyt sääntöjä. Kysyin neuvoa nyyssiryhmssä sci.lang.japanese . Sain tällaisen vastauksen:

From: Phil 
Newsgroups: sci.lang.japan
Subject: Re: How to use quotation marks in Hepburn-romanized Japanese?
Date: Mon, 3 Dec 2007 13:57:37 -0800 (PST)
Message-ID: <68946c76-d4a4-414f-b3fc-7799295f2d1c@d4g2000prg.googlegroups.com>
References: <87wsrxz30w.fsf@juhtolv.dyndns.org>

On Dec 2, 7:37 am, Juhapekka Tolvanen
 wrote:
> Is this correct way to do it?:
>
> http://iki.fi/juhtolv/quote.html
>
> As you can see, every language has its own rules for using quotation
> marks, even Japanese. But those rules for Japanese are for normal
> Japanese writing, not roomaji.
>
The examples in the style 'sheet' put out by the Society of Writers,
editors, and Translators, Tokyo, Japan (SWET) uses English language
quotation marks with romanized text.  The topic is not specifically
discussed.  However, if we can draw a parallel with italicization, it
says when italicizing romanised text as a general rule apply the rules
used for English.

--Phil

Seuraavaksi pitäisi vielä jostain saada tietoa lainausmerkkien käytöstä latinan kielessä. Mullahan on siellä sivullani yksi latinan kielinen sitaatti Cicerolta.


Posted by Juhapekka Tolvanen | Permanent Link | Categories: Muut / Other, Japanin kieli

2007-12-09 07:32:03

LinkedIn-profiilin parantelua

Kirjoittelin tosi paljon lisää tietoa itsestäni mun LinkdIn-profiiliini. Kannattaa käydä katsomassa.


Posted by Juhapekka Tolvanen | Permanent Link | Categories: Työnhaku, WWW‐sivut: Muiden

2007-12-23 23:15:59

Parin viikon puuhat

Kylläpäs onkin mennyt kauan aikaa kirjoittamatta tähän päiväkirjaan. En tiedä, miten tässä näin on päässyt käymään. Mutta koitanpas palata taas ajantasalle.

Sunnuntaina 9.12.2007 mun oven kyltti pitkästä aikaa petti: Ovikello soi ja taas siellä oli joku kaupittelemassa kuvataidettaan. Tällä kertaa hän väitti olevansa Hollannista. Hän tod.näk. valehteli. Mullahan on se ovikyltin teksti nykyään suomeksi enkuksi ja puolaksi. Enpä tiedä, kannattaako siihen lisätä se teksti vielä hollanniksikin.

Maanantaina 10.12.2007 kävin illalla Prismassa ruokaostoksilla. Sieltä palatessa kävin Filmtownissa. Ostin omaksi vuokrakäytöstä poistetun leffan nimeltä ”Levottomat 3” ja vuokrasin anime-DVD:n nimeltä ”Ghost in the Shell: Stand Alone Complex” osan numero 1. Kotiin palattuani katsoin sen anime-DVD:n ja olin heti koukussa.

Tiistaina 11.12.2007 kävin palauttamassa sen anime-DVD:n ja vuokrasin vielä sen osat 2-5. Yhteensä niitä levyjä on 7, joista 6 ekaa on saatavilla suomeksi tekstitettynä ja joista 5 ekaa löytyy sieltä Filmtownista. Katsoin ne DVD:t jotakuinkin yhdeltä istumalta.

Animen katselussa mentiin jo keskiviikon 12.12.2007 puolelle. Siinä iltapäivällä mulle vihdoin saapui Pendemoniumista tilaamani täytekynäkamat eli Noodler's Ink Legal Lapis -täytekynämuste ja Sheaffer-merkkinen konvertteri. Se muste on aika erikoinen: Se on vähän samantapainen kuin Noodler's Ink Legal Blue, mutta huomattavasti tummempi. Sen väri näyttää tummansiniseltä, tummanturkoosilta tai tummanvihreältä riippuen kynästä, paperista, valaistuksesta ja varmaan vielä auringnpilkuistakin. Katselin loppuun ne animet. Se ”Ghost in the Shell: Stand Alone Complex” on tosi kiehtova, mielikuvituksellinen ja mukaansatempaava animesarja. Tyylilajina siinä aika selvästi sci-fi.

Kävin palauttamassa ne DVD:t. Kotiin palattuani aloin katsella sitä Levottomat 3 -leffaa. Oli se ihan kiva, vaikkakin vähän itseääntoistava leffa.

Torstaina 13.12.2007 oli peräti kolmet bileet tms. Ensin klo 16:00 alkaen oli ne lukukauden päättäjäiset, jonne oli kutsuttu kaikki ne, jotka olivat valmistuneet edellisten lukukauden päättäjäisten jälkeen, siis mm. allekirjoittanut. Tulin kyllä vähän myöhässä paikalle. Siellä oli jaettu todistukset niille, jotka valmistuivat viimeisimpänä tutkinnonjulistamispäivänä ja lisäksi oli ollut puhe. Tulipahan juotua kahvia ja jupistua jonkun psykologian emeritusprofessorin kanssa. Keräsin myös nimmarit häneltä, sekä laitokseni johtajalta ja tiedekuntani dekaanilta ja vielä tiedekuntani opintoasiainpäälliköltä. Siinä iltaviiden jälkeen väki alkoi häipyä. Siirryin hetkeksi MaD-housen puolelle nettaamaan. Mullahan ei enää ole tunnareita siellä oleville tietokoneille, mutta näköjään voin yhä käyttää siellä MacOS X:ää ajavie koneita, koska niissä ei vielä ole kunnollisia käyttäjätunnuksia.

Klo. 18:00-23:00 oli Kirjailijatalolla Fokuksen kauden päättäjäiset. Olin siellä paikalla heti alusta asti. Siellä oli fokuslaisia ja #fokus-kanavalta tuttuja ainakin rattaat, peltis eli peltirumpu ja jella.

Klo 22:00-03:00 oli taas Hear-väen järkkäämät bileet. Tällä kertaa otsikona oli Linnunlaulujoulu. Sinne tulin joskus iltakymmenen jälkeen. Siellä tuli seurattua Keuhkot-yhtyeen ja Teron keikat. Illan lopuksi ostin Keuhkojen levyn nimeltä ”Peruskivi Francon betonia”. Bäkkärillä levyä ostaessa sain kuulla, että artisteja varten tehtyä popcornia ja jotain vegaanista muhennosta jäänyt yli, joten autoin niiden tuhoamisessa syömällä niitä.

Perjantaina 14.12.2007 en tehnyt mitään järin ihmeellistä. Mitä nyt tilasin Rakennustiedon weppikaupasta itselleni kaksi Moleskine-muistikirjaa. Toinen on kalenteri ensi vuodelle ja toinen on Info-book.

Lauantaina 15.12.2007 oli Helsingissä YAD:n järkkäämät tesnopileet nimeltä ”Rave Against Drugs 7” ja sinne oli vielä järkätty naurettavan halpa yhteiskuljetus tilausajolinja-autolla, joten pitihän sinne mennä. Klo 16:30 saavuin YAD:n toimitilan nimeltä Brox äärelle, jossa tilausajolini oli lähtövalmiina. Ja eikun matkaan. Tampereelta nousi vähän lisää väkeä kyytiin.

Tanssin illan mittaan yhteensä tunnin tai parin verran ja varsinkin illan pääesiintyjän eli brittiläisen Amber D:n DJ-setin aikana. Oli ihan kivaa pitkästä aikaa reivata teknobileissä, mutta otti kyllä vähän koville, koska edellisestä kerrasta oli niin paljon aikaa. Loppuaika meni sitten lähinnä siinä, kun katselin tanssivia ihmisiä. Sain Amber D:ltä nimmarin ja ainakin kaksi kertaa musta otettiin kuva. Bileet päättyivät klo 04:00, mutta me menimme jo klo 03:30 takas tilausajoliniin, joka meni Tampereen kautta takas Jyväskylään. Oli jo aamu, kun saavuimme takas Jyväskylään.

Sunnuntaina 16.12.2007 en kai tehnyt mitään kovin ihmeellistä tai en ainakaan mieleenpainuvaa. Maanantaina 17.12.2007 tilasin Some Place Elsestä Ovron CD:n nimeltä Mosaick the Serpent / Vipera Aurea.

Tiistaina 18.12.2007 kävin noutamassa postista sen em. CD:n. Se on ihan jännää ambienttia. Ovron musaa olen jonkin verran jo netistä laillisesti lataamistani fileistä kuunnellut ja jo ajat sitten hyväksi todennut. Olis kyllä kova sana saada Ovro esiintymään Sähköjänikseen ja Hearin bileisiin.

Keskiviikkona 19.12.2007 menin puolenpäivän tienoilla kaupungille fillarilla. Ensin kävin yliopiston päärakennuksesta ostamassa kaksi kpl opintorekisteriotetta. Sen hinta on muuten 3 euroa ja ainakin minulle se on neljän sivun mittainen. Virallisesti oikeaksi todistaminen puolestaan maksaa 2 euroa per sivu, joten tästä voidaan päätellä, että vaikka notaari suostuisikin todistamaan virallisesti oikeaksi oppintorekisteriotteesta tehdyn kopion, se ei ole taloudellisesti kannattavaa vaan sen sijaan kannattaa aina hankkia uusi opintorekisteriote, jos sellaisen mielii laittaa liitteksi esim. työhakemukseensa. Tosin sehän on tullut jo kokemusperäisesti todettua, että notaari ei suostu todistamaan virallisesti oikeaksi opintorekisteriotteesta tehtyä valokopiota, koska siinä ei ole ihmisen allekirjoitusta.

Sitten kävin Yliopistopainossa teettämässä vähän valokopioita todistuksistani työhakemusta varten. Sitten kävin maistraatissa todistuttamassa ne virallisesti oikeaksi. Sitten kävin Avatar-nettikahvilassa. Taas vähän muokkasin työhakemuskirjettäni etänä SSH-yhteyden yli ja tulostin sen. Saatuani näin viimeisinkin työhakemuskirjeeni paperin käsille keräsin ne paperit kirjekuoreen ja suljin sen. Menin ylioppiston kirjaamoon ja jätin sinne työhakemuskirjeeni. Tällä kertaa hain Jyväskylän yliopiston hallintoviraston viestintäyksikköön tiedottajan määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Sitten kiertelin kaupoissa ja jätin eräisiin niistä CV:ni. Levykauppa Äxästä oostin Dir en greyn CD-sinkun nimeltä ”Dozing green” ja Viikatteen CD-sinkun nieltä Orret. Airon musiikista ostin MUCC:n CD:n nieltä 6.

Torstaina 20.12.2007 mun vanhemmat tulivat käymään. He toivat mulle joululajat sekä tuliaisia matkaltaan: He olivat olleet mun isän syntymäpäivien tienoilla reissulla, jossa mentiin ensin lentokoneella jonnekin Kreikkaan päin. Sieltä mentiin laivalla risteilemään Lähi-Itään ja pysähdyttiin mm. Aleksandriassa. Lopuksi palattiin lentäen takas Suomeen. Tuo reissu oli alkanut muutama päivä sen jälkeen kun he edellisen kerran kävivät luonani. He toivat mulle tavallista teetä ja muutamaa sorttia yrttiteetä sekä papyruksesta tehdyn kirjanmerkin. Lisäksi he olivat ostaneet pari papyruksesta tehtyä taulua. Isä tekee niihin jossain kehykset. He toivat mulle myös jouluruokia, mm. pipareita ja lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Teimme kesäkeittoa ja söimme sitä. Äiti siivoili tätä taloa ja mä autoin lähinnä siirtelemällä tavaroita pois siivoilun tieltä. Kävin isän kanssa Prismassa vähän ruokaostoksilla silläaikaa kun äiti jatkoi siivousta. Ostimme mm. glögiä ja kolaa. Siivouksen jälkeen siirtelin tavaroita takas paikoilleen. Annoin heille mukaan heille ostamani joululahjat. Sitten he lähtivät.

Perjantaina ja lauantaina en tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Olen ainakin syönyt paljon pipareita ja laatikkoruokia. Tänään kävin vähän ennen iltakuutta kaupassa ostamassa mm. lisää glögiä ja kolaa. Sieltä palattuani pesin koneellisen pyykkiä.

2007-12-30 21:10:04

Tän viikon puuhat

Mun vanhemmat viettivät tänäkin vuonna joulunsa Pärnussa. Mä annoin heille heidän viime käynnillään joululahjani ja nyt varmaan voin jo paljastaa, mitä ne lahjat olivat. Isälle annoin kirjan, jossa opetetaan sorvausta. Ei niin, ettei hän jo ennestään sitä osaisi, mutta tollainen kirja oli vaan tosi halvalla myynnissä kaupunginkirjaston aulassa. Vanhemmilleni yhteisesti annoin lahjaksi anime-DVD:n nimeltä ”Henkien kätkemä”. Sitten kummallekin erikseen annoin kaksi kynäpurkkia, joista toinen oli Palaset-merkkinen ja toinen oli Orthex-merkkinen. Ja kummallekin erikseen annoin myös ainakin pari Faber-Castellin Grip-malliston pyyhekumia, jonka voi laittaa lyijykynän päähän.

Jo vanhempieni ollessa täällä tuli avattua yks paketti, koska se ei ollut edes sidottu kiinni ja se paketti oli sellainen hieno kannellinen pahvilaatikko. Se oli Pirkko-tädiltä ja siellä oli kolme kappaletta Arabian Arctica-malliston 2,5 dl teekuppeja aluslautasineen.

Heti kun jouluaatto alkoi viime maanantaina, avasin vanhemmiltani saamani paketit. Ensin yhdessä paketissa oli Iittalan Hot Cool -malliston 4 dl laseja kaksi kappaletta. Niistä juon ainakin glögiä. Sitten toisessa paketissa oli yli 5 cm korkea pino erilaisia Iittalan Teema-sarjan lautasia. Kyllä nyt kelpaa! Nyt mulla on astioita, juomalaseja ja aterimia sellainen valikoima, että voin syödä kahden ihmisen kanssa neljän ruokalajin aterian niitä käyttäen.

Olen myös syönyt jouluruokia sen jälkeen kun vanhempani lähtivät, ainakin porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa ja kaksi kpl jotain vegaanista ”kinkkua”. Ja glögiä olen kitannut.

En jaksanut mennä minnekään aattoiltana, vaikka olinkin jotain sellaista suunnitellut. Mun unirytmi oli niin ”normaali”, että mua alkoi jo iltakahdeksan tienoilla nukuttaa, joten menin nukkumaan. Sama toistui sitten joulupäivänäkin.

Viime keskiviikkona eli Tapaninpäivänä täällä kävi Lare, joka oli kai joskus vuonna miekka ja kypärä IRC-kanavalla nimeltä #kimppasuihku ja joka nykyään on tuttu kanavalta #debian.fi. Hän toi mulle ilkosen ilmaiseksi kopiokoneen. Harmi vaan kun siinä on värikasetti tyhjänä, mutta kyllä kai se muuten on toimiva.

Muina päivinä en ole tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Viimeinenkin porkkana- tai lanttulaatikko tuli syötyä pois päivä tai pari sitten.

Tänään kävin Prismassa ostamassa vähän ruokia. Kotimatkalla poikkesin Ärrällä ja muistin siellä ollessa kuulleeni Eläinoikeusfoorumilla Marianne-kaakaosta. Ostinpa sitten Marianne-karkkeja pussillisen. Kotiinpäästyäni kokeilin sitten tehdä sitä Marianne-kaakaota niistä karkeista ja soijamaidosta sauvasekoittimella. Oli se ihan hyvää. Tosin suklaan muruja piti lopuksi kaivaa pohjalta pitkällä lusikalla.

Nyt alkaa olla jo sellainen unirytmi, että saattaisin illalla jaksaa valvoa sen verran myöhään, että voisin mennä raflaan. Taidan siis mennä uuttavuotta viettämään jonnekin raflaan.


Posted by Juhapekka Tolvanen | Permanent Link | Categories: Ruoka, Astiat, juomalasit ja aterimet, Kaupoissakäynti