January 08, 2008 Archives

2008-01-08 02:45:50

Viimeisimmät puuhat

Testasin kirjoittelemista niihin saamiini paperinäytteisiin. Siihen Clairefontainen paperiin oli tosiaankin ihaninta kirjoitella. Mä päätin lähettää omat paperinäytteet sille tyypille, jolta mä ne paperit sain. Laitoin kuoreen neljä erilaista kirjepaperia ja yhden aukeaman Moleskinesta. Viime perjantaina illalla kävin lähimmälä Ärrällä vähän ostamassa kofeiinipitoisia juomia ja siinä samalla pudotin sen em. kirjekuoren kirjalaatikkoon.

Lauantai-iltana vähän ennen iltakuutta kävin vähän Prismassa ruokaostoksilla. Illemmalla kävin uudestaan Ärrällä. Palautin sinne tyhjiä pulloja ja ostin lisää kofeiinipitoisia juomia. Lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä luin viimeisen eli seitsemännen osan Nausicaä-mangasta. Se oli mainio. Koko se manga on kyllä uskomaton eeppinen tarina.

Maanantai-aamuna menin aamukymmeneksi työkkärin tapaamiseen. Siellä mulle määrättin kaksi työelämävalmennuspaikkaa, joihin mun täytyy välittömästi hakea (Agorasta ja Alvar Aalto -museolta) ja lisäksi otettiin kolmas (Keski-Suomen Ympäristökeskukselta), johon yritän hakea, vaikkakin mun koulutus ei aivan tarkalleen sovi siihen. Soitin samantien niihin kahteen paikkaan. Toiseen sovittiin jo haastatteluaika.

Fillaroin Alvar Aalto -museolle ja pudotin siellä postiluukusta mun CV:n, jotta he ehtivät lukea sen ennen haastatteluani. Agorassa on jo mun CV.

Kävin kaupunginkirjastolla palauttamassa sen Nausicaä-mangan ja ottamassa lainaan muutaman varaamani kirjan. Lisäksi ihan ex tempore otin lainaan Ilman naista -sarjakuva-albumin.

Fillaroin Tourulaan. Kohtasin sen yhden Camelotista tutun mudaajan. Hänen kanssaan juteltuani tulin siihen tulokseen, että mun kandee viedä CV:eni Avoimeen yliopistoon ja Kesäyliopistoon. Niinpä sitten tein sen.

Kävin siinä vieressä Keski-Suomen ympäristökeskuksessa viemässä heille valmiiksi CV:eeni. Sitten fillaroin kotiini. Kotona luin yhdelta istumalta sen Ilman naista -sarjiksen. Olen jo sitä netistä lukiessani pitänyt siitä kovasti. Siinä albumissa on ne samat sarjakuva-stripit ja ainakin kaksi sellaista strippiä mitä ei wepissä näy.


Posted by Juhapekka Tolvanen | Permanent Link | Categories: Täytekynät, Työnhaku, Manga, Kaupoissakäynti, Paperitarvikkeet