WWW-diary of Juhapekka Tolvanen:

Saturday, 13 December 2003




02:45:53 EET @072

Pari kertaa olen täällä valitellut potevani yleistä vitutusta, joka aiheutuu siitä, kun maailma on niin turkaisen monimutkainen kokonaisuus, jossa on suorastaan ylivoimaiseen vaikeaa saada oikeudenmukaisuus ja onnellisuus toteutumaan kaikille. Ainakin ekalla kerralla mainitsin, että mua vaivaa tässä yhteydessä myös poliittiset ongelmat. Nyt vihdoin minulla olisi tarjota edes jonkinlainen valaiseva esimerkki. Lukekaapa peräkanaa nämä tekstit ja miettikää, miltä tuntuu:

Mulle tulee ainakin lähinnä tallainen olo: "Aaargh... Ota tästäkin nyt sitä selvää... Kumpaa tässäkin nyt uskoisi enemmän...". Todella ahdistavaa.

Sivuhuomiona sanoisin, että ensinmainitussa tekstissä kerrotaan myös siitä, kun ihmisiä leimataan ties minkä aatteitten kannattajiksi siksi, kun sattuvat ennestään kannatamaan jotain aivan muuta aatetta:

Pahinta (punavihreiden mielestä) oli se, että ajamamme demokratiareformi kiinnosti monia nuorsuomalaisia. Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan; mikään, mitä Nusut kannattivat, ei voinut olla muuta kuin Nusujen uusliberalistisen veropolitiikan agitointia ja Suomen ujuttamista Natoon. Koko tuona aikana vastustin itse sotilasliittoja hyvin voimakkaasti (kuten vastustan edelleen), mutta minutkin leimattiin punaviherpiireissä niiden kannattajaksi, koska olin näkyvästi propagoimassa sellaista demokratian uudistamistavoitetta, joka oli saanut kannatusta nuorsuomalaisilta.

---

Oli esimerkiksi väärin avata mitään asiapohjaista keskustelua siitä, minkälaista voisi olla tasa-arvoinen vapaakauppa, jossa ei enää olisi teollisuusmaita suosivia etuoikeuksia (esim. tullimuureja ja patentteja) ja jossa ihmiset liikkuisivat yhtä vapaasti kuin tavarat ja pääomat. Defens-niminen järjestö, joka perustettiin avaamaan keskustelua tasa-arvoisemman vapaakaupan mahdollisuuksista, suljettiin ulos punavihreiden hallitsemasta kansalaisjärjestökentästä levittämällä perättömiä huhuja, joiden mukaan kyseessä olisi ollut WTO:n nykypolitiikkaa puolustava järjestö. Sitä ei päästetty kansalaisjärjestöjen laajapohjaisiin yhteistapahtumiin edes kertomaan, mitä se tosiasiallisesti kannattaa ja ajaa.

Kun yritin henkilökohtaisesti puolustaa punavihreiden sisäpiirissä edes hiukan moniarvoisempaa globalisaatiokeskustelua ja Defensin paikkaa yhtenä keskustelun osapuolena, liputin itseni käytännössä ulos koko keskustelusta. Minua ei leimattu pelkästään uusliberalistiksi ja thatcheristiksi, vaan samaan hengenvetoon sain kuulla kannattavani myös USA:n militarismia ja WTO:n ajamia globaaleja patentteja, joita liberaalina individualistina vastustan periaatteellisesti. Minulle ei annettu tilaisuutta tehdä selväksi, että liberaalit eivät välttämättä kannata näitä asioita.

Kuulostaako tutulta? Verratkaapa tuota hatelist.html-sivuni kohtaan "Vaihtoehtoliikkeitten holtiton yhteenniputtaminen". Mutta kieltämättä aika yllättävästä suunnasta tuo kirjoittaja on saanut samantyylistä kohtelua kuin minä ja varmaan moni muukin "vaihtoehtoilija". Yleensä sen luulisi olevan niin, että patavanhoilliset oikeistokonservatiivit mollaavat ns. vaihtoehtoväkeä niputtaen heidät holtittomasti yhteen ja ampumalla heihin "kritiikkiään" hehtaaripyssyllä. Mutta nytpä onkin käynyt niin, että vaihtoehtoväki holtittomasti yhteenniputtaa muita vaihtoehtoilijoita.

No, tietenkään todellisuus ei liene mustavalkoinen tässäkään asiassa. Miksei voisi sitten kannattaa eri poliittisten suuntausten agendasta juuri niitä asioita mitkä katsoo järkeviksi ja hyvin perustelluiksi, sen sijaan että vaan pysyisi tiukasti jommallakummalla puolella? Tämä Samuli Lintulan kirjoitus on minun mielestäni siitä hyvä esimerkki:

Oikea, vasen - mikä on vihreiden suunta?

Toi voi tuntua aika yllättävältä tekstillä sellaisesta, jolla on tapana niputtaa vihreät samaan kastiin äärivasemmiston ja anarkistien kanssa.

Mutta hei, meillähän on monipuolue-järjestelmä! Ehkä se pitää huolen esim. siitä, ettei liberaalit pääse yksityistämään ihan kaikkea. Saa kai sitä tilannekohtaista järkeä käyttää siinä, että mitä todella kannattaa yksityistää ja miten.





06:23:36 EET @224

Sainpa luettua loppuun kirjan nimeltä "Iso Gee - gradua ei jätetä!". Eipä mulle enää juuri ole lisättävää siihen, mitä jo sanoin. Tämä kirja tuo graduun tekoon vielä vähän lisää sellaisia näkökulmia, joita nuo aiemmin lukemani graduoppaat eivät tuo. Jos ei ole aikaa lukea koko kirjaa, niin ainakin kannattaa sen kirjallisuusluettelot tutkia huolella läpi. Esim. metodiopaita löytyy sieltä vino pino.

No niin... Nyt saa kyllä riittää graduoppaitten luku. Tässä alkaa olla niitä jo ihan tarpeeksi. Mutta en usko lukeneeni niitä myöskään liikaa. Korkeintaan René Gothónin kirjan "Oletko neuvoton" ja Kai Ekholmin kirjan "Tee gradu! - graduntekijän selviytymisopas" olisi voinut jättää lukematta, mutta ne ovat kyllä niin ohuita kirjoja, ettei niitten lukeminen tunnu juuri missään. Jälkimmäisestä kannattaa ottaa ainakin tarkistuslistat, jos ei koko kirjaa jaksa tai kerkiä lukea.

Kaikista lukemistani graduoppaista ehdoton ykkönen on kyllä tuo Juha T. Hakalan "Graduopas - melkein maisterin niksikirja". Sen suurin vahvuus on eittämättä lukuisista sudenkuopista varoittaminen. Suosittelen sitä jokseenkin varauksettomasti vaikka ainoaksi graduoppaaksi. Jos sinulla on aikaa lukea vain yksi graduopas, niin lue se. Sen lisäksi tarvitaan vain "Elektronisen viittaamisen opas" ja "Tiedonhakijan teho-opas" (tai sen kirjan kotisivulla oleva linkkilista), niin hyvää tulee.





07:04:56 EET @252

Luin loppuun Anni Sumarin runokirjan "Sineriaani". Aika samantapaista meininkiä siinä oli kuin edellisessäkin kirjassa: Liikutaan oudoissa sfääreissä ja välillä tuodaan mielenkiintoisia oivalluksia.

Meenpä nukq.





17:42:49 EET @695

Heräsin muutama tunti sitten.





Edellinen / Previous

Seuraava / Next

Juhapekka Tolvanen