Hereillä taas.
Sain luetuksi loppuun kaksi runokirjaa:
Carl Sandburgin kirja "Runoja" oli kyllä niin viimeisen päälle peri-amerikkalainen, kuin vain suinkin voi. Kaupungit, gangsterit, tehtaat, preeriat yms. vilisee niissä koko ajan. Mutta varsinaisesti siinä ei sentään tuputeta mitään punaniskaista arvomaailmaa vaan ainoastaan kuvaillaan yhtä sun toista, mitä runoilija itse näkee ja kokee ja kuulee.
Mika Waltarin kirja "Pöytälaatikko" on ihan kiva. Hän väittää, että tuon kirjan tekstit eivät ole mitään runoja vaan pelkkiä pöytälaatikkoon laitettuja muistiinpanoja. Kyllä ne minusta ovat ihan runoja, mutta kyllä niistä vähän se "pöytälaatikkomaisuus" käy ilmi.
Sitten luin yhdeltä istumalta Hilkka Pagánuksen kirjan "Ruusuja ja unelmia". On se tosiaankin aika huono runoilija. Suurin osa näistä runoista on sellaista ällö-romanttista paatosta ja osa jopa aika suorasanaisia runoiksi. Tässä kaksi esimerkkiä:
Meilahden poliklinikalla
Siellä minä kerran odottelin.
Jalkani oli polven luota kipeä
ja turvonnut ja sitä oli särkenytkin.
Hoitaja tuli ja mittasi kuumetta ja
sitten tuli lääkäri ja sanoi:
"Odottakaa hetki, se täytyy kai
avata." Niin sitten ympärilläni
hääri kaksi lääkäriä ja kaksi
hoitajaa. Minua jännitti, en
tuntenut kuitenkaan mitään kipua,
koska kuoletusainetta laitettiin
ja pian se oli ohi.
Kuinka kiitollinen olinkaan
lääkäreille ja hoitajille,
sanoin että teen tästä vielä
runonkin. Jos he lukevat tämän
niin kiitos vielä ja
terveiseni heille.
Kevätyö
Valohämyä, tenhoa, taikaa,
oi ihanaa kevään aikaa.
On hiljaista, nukkuu tuomi.
Keväällä kaunis on Suomi.
Tyyni onkotilahden pinta,
ikävöivä, uneksiva ihmisrinta.
Jo vaaroilla keijuset leikkiä lyö,
on hauras, häipyvä kevätyö.
Yöööörrgghh!!111!!!
Argh... Päätin äsken testata Kaijanahon avulla, että kuulostaako ton Nokia 5110-kännykän hands-free-piuha hyvältä. No, soitin hänelle ja mun ääni kuulosti hänen mielestään normaalille. Mutta heti kun nykäisin sen piuhan irti, niin mä en kuulut hänen ääntään vaikka hän kuulikin mun äänen. Soitin vielä uuden puhelun niin, että se handsfree-piuha oli jo ennen puhelua irti ja vika toistui. Tarkemmin tutkittuani huomasin, että nuo pienet kännykän kyljessä reiät, joista kuuluu hälytysääniä yms. piippauksia, kyllä toimii. Mutta varsinainen kuuloke näyttää siis olevan rikkisärki.
Silloin kun isäni antoi mulle ton 5110-kännykän, hän mainitsi, että se oli kerran kastunut ja sen jälkeen se oli ollut vuoden tai pari käyttämättömänä. Hän oli kyllä testannut sen toimivuutta, mutta näköjään hän ei sitten ollut ihan kaikkea hoksannut tarkistaa. Äsken soitin hänelle ja hän mainitsi, että häneltä löytyy vielä joku Mokia 6110-mallinen kännykkä, joka on lähinnä varakännykkänä. Varsinaisessa käytössä hänellä joku Mokia 3210 tms. Toivottavasti saan sen 6110:an haltuuni jossain välissä. Mä tsekkasin jo, että Mokia 5110:an akut, datapiuhat ja handsfree-piuhat käy myös Mokia 6110:aan.
5110 tukee näköjään operaattorilogoja (kunhan firmis on riittävän tuore), mutta
uusia soittoääniä ei voi ladata. Pitääpä tsekata, miten 6110:ssa on asianlaita.
matkapuhelin.net:istä se selvisi: Operaattorilogojen lisäksi Mokia 6110 tukee myös soittoääniä ja soittajaryhmäikoneita. Ihan kiva.
Mutta koitanpas palata takas ton sosiologian harjoitusaineen pariin. Jotain
sivun verran jo sain nyherrettyä siihen jotain tekstiä.