Heräsin tunti pari sitten.
Jaahas... Eka kerta tänä kesänä, kun kävin hiippailemassa tuolla vesitornin
ympäristön metsissä. Vähän siellä oli kyllä viileää. Palatessa sieltä huomasin
jonkin koiraa ulkoiluttavan vanhahkon naisen. Tuli vähän paniikki, kun se
koira jotenkin pelkäsi mua ja tuli mun luokse haukkumaan. Tosiaan mietitytti,
että meinaako se purra mua. Mä piilottelin sen naisen takana. Se nainen lopulta
sai sitä koiraa kaulapannasta kiinni ja laittoi talutushihnan sille takas.
Sain luetuksi loppuun sen Eino Leinon runokirjan nimeltä "Shemeikan murhe". Ensin tuli runo nimeltä "Shemeikan murhe", joka oli aika kiva. Sitten tuli 1. luku, joka oli aika tylsä; siinä oli lähinnä sellaista suomalais-kansallis-isänmaallis-kansallismielistä paatosta ja historiallisia juttuja. Ei oikein napannut moinen. 2. ja 3. luku olivatkin sitten paljon parempia: "Tulkaa kotiin", jonka takia koko kirjan alunperin lainasin, rokkasi yhä. Muita hyviä runoja olivat ainaskin Taide, Moision morsian, Syysmetsässä, Harha ja Kuun sirppi.
Kiitos rauenneitten tekijänoikeuksien, wepistä löytyy Internetixin runohaku, jossa on kaikki Eino Leinon runot. Ja on siellä myös Aleksis Kiven runot. Sinne siis, jos mielitte tietää, millaisia nuo mainitsemani runot ovat, ettekä jaksa laiskoja ahtereitanne kirjastoon raahata. Myös se Aleksis Kiven "Onnelliset" löytyy sieltä.
Painoasultaan tämä kirja oli aika erikoinen: Sen pääasiallisena fonttina oli nimittäin fraktuuratyylisiä sellaisia. Mutta kyllä sitä jotenkin pystyi lukemaan.
Tiesinhän minä, että Eino Leinolta löytyy kyllä jotain kiintoisampaakin
tuotantoa, vaikka Helkavirret ei oikein kolahtanut. Mutta saatan mä vielä lukea
Helkavirsiä joskus toiste, vaikka kalevalamittainen runous ei vielä oikein mene
mulla kurkusta alas. Tosin niistä runoista ainakin Tumma on viime aikoina
kiehtonut.
Meenpä nukq, ettei tarvii rillit päässä torkahdella.