WWW-diary of Juhapekka Tolvanen:

Friday, 02 December 2005




05:10:22 EET @173

Lähdin joskus iltakuuden jälkeen kaupungille, jotta ehdin Airon Musiikkiin ja Suomalaiseen kirjakauppaan, joitten oli määrä mennä kiinni iltaseitsemältä. Airon musiikista ostin nämä kaksi CD-levyä:

Sitten kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ostin mm. BIC Select Turn & Up -täytekynän hopeanvärisenä. Koitin vielä käydä INFO-kirjakaupassa, mutta se olikin mennyt jo seitsemältä kiinni. Kävin lopuksi Yliopiston apteekissa ostamassa mm. pipettejä jonka jälkeen fillaroin kotiini.

Kotiinpäästyäni hetkisen tutkin ostoksiani ja kävin sen jälkeen ruokakaupassa.

Olen soittanut tota Absoluuttisen Nollapisteen levyä muutaman kerran nettisurffauksen taustalla ja äsken kuuntelin sen seuraavalla tavalla, jota olen joskus soveltanut muutamiin muihinkin hele-vetin tärkeisiin levyihin, kuten Nine Inch Nailsin Fragileen tai Pan Sonicin Kestoon: Vedetään tietokoneen aktiivikajareissa olevasta kuulokeliitännästä jatkojohtokelan piuha sängyn vierelle asti ja kuunnellaan sitä levyä sen jatkojohdon turvin kuulokkeilla sängyllä maaten ja lukien samalla sen lyriikoita siitä kansivihkosta.

Kuunneltuani em. levyn kuuntelin samalla konstilla myös ton CMX:n uuden Pedot-levyn. Kyllä tämä Absoluuttinen Nollapiste ainakin tähänastisen perusteella vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Sanoituksissa on vaikkasun mitä jännää. Kaiken sen CMX:än kuuntelun jälkeen tämä tuntuu uudelta raikkaalta tuulahdukselta ja vielä tutkimattomalta erämaalta, jota uskallan ilomielin lähteä tutkimaan tarkemmin.

Varsinkin CMX:n uusimman levyn jälkeen tuntuu siltä, että se bändi jo vähän toistaa itseään, ainakin minulle. Siinä läpikäydään taas niitä suunnilleen samoja aiheita, mitkä on jo niin moneen kertaan kaluttu aiemmilla levyillä ja niitä käsitellään taas suunnilleen samalla tavoin ja suunnilleen samoilla ilmaisukeinoilla. Jos tosiaankin on niin, että CMX:n joka toinen levy on välityö ja joka toinen mestariteos, niin täytyy vaan toivoa, että seuraavalle levylle he keksisivät jotain uutta. Tämä levy tosiaan tuntuu välityöltä.

Luin jonkin verran jo tuon Mahlanjuoksuttaja-levyn arvosteluita. Eräissä niistä väitetään, että Absoluuttisen Nollapisteen joka toinen levy on poppia ja pelkkä välityö ja joka toinen taas progea ja mestariteos. Ja tämä Mahlanjuoksuttaja nimenomaan on tuollainen mestariteos ja progelevy. Pitäisköhän seuraavaksi ostaa tätä levyä edeltävää levyä edeltävä levy, joka tuon kavaan mukaisesti olisi taas mestariteos? Ja sitten olisikin varmaan sopiva hetki ostaa joku heidän kokoelmalevynsä. Sen jälkeen ehkä uskaltaisi varmaan ostaa myös jonkin heidän poppislevynsä.

Proge on mulle vähän kumma juttu. Mä hankin ja kuuntelen sitä aikalailla tiedostamatta. CMX:llä on aikapaljon progeiluakin. esim. Dinosaurus Stereophonicus -levyllä ja Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen -biisissä. Mutta en mä kyllä kovin tietoisesti koita saada levyhyllyyn mahd. paljon progea. Ideana koko genre vaikuttaa joskus turhalla ja itsetarkoituksellisella kikkailulla aikaansaadulta egobuustaukselta ja varmaan siihen genreen mahtuu sellaistakin kamaa. Ja progen kuulijakunnassakin taitaa olla tyyppejä, joille koko touhu on noussut niin pahasti päähän, että he luulevat olevansa kovinkin paljon parempia kuin muut vain ja ainoastaan siksi että kuuntelevat progea. Itseasiassa Mahlanjuoksuttaja-levyn arvosteluissakin mainittiin, että progemusiikista kyllä löytyy edellämainitunlaista kikkailua ja että Absoluuttinen Nollapiste ei kuitenkaan sellaiseen koskaan sorru progeillessaan vaan sen sijaan se bändi tietää mitä tekee.

Itselleni progeilu edustaa popmusiikin barokkista muotoa, jossa rönsyily ja tuhdimmalla pensselillä vetely yhdistyvät muotoajattelun selkeyteen ja hallittuun rakenteilla leikittelyyn. Itsetarkoitukselliselle taitomasturbaatiolle ja kaikenlaiselle unelmateatteroinneille haluan sen sijaan tarjota lopullista ratkaisua. Tämä progen saastaisempi puoli ei onneksi liity tähän tarinaan mitenkään. Absoluuttinen Nollapiste kuulostaa uutuudellaan yksinkertaisesti vapautuneelta rockyhtyeeltä, joka uskaltaa panna haisemaan ilman turhia estoloita. Kappaleet vyöryvät eteenpäin runsaina ja stimuloivia käänteitä tulvien. Kaiken takana on kuitenkin tervehenkinen roti ja kunnioitus musiikin perimmäisiä lakeja kohtaan.

Pekka Laine, Soundi 10/2005

Mulla oli joskus hallussani MP3:sina Mike Oldfieldin Tubular Bells ja se vaikutti lähinnä tältä: "Hei kattokaa! Me osataan soittaa näin monia soittimia ja soitetaan niitä kaikkia samalla levyllä! Vähänxme ollaankin tosi henkeviä älykköjä ja muutenkin tosi 31337, hip ja |<00|_". Muistan kyllä aika elävästi myös sen ajan, kun Mike Oldfieldin Tubular Bells II ilmestyi: Se sai niihin aikoihin tilaamani Rumba-lehden arvostelijalta murska-arvostelut, kun se oli niin hajanainen levy, jossa vaan kikkailtiin. Ja vähänkö eräs progefani vetikin hernettä nenään sen arvostelun takia: Hän kirjoitti Rumban mielipalstalla muistaakseni jotain sensuuntaista, että Rumban tyhmät junttirokkarikriitikot arvostelevat rockmusaa vain sen mukaan, miten se soveltuu tuhannen tuiskeessa pogoamiseen.

Toi Endstandin levy on vielä kuuntelematta. Vähän ihme päätös kyllä ostaa se. Se on kai jonkin sortin hardcore-punkkia ja mä halusin vielä ainakin tuon levyn verran perehtyä siihen punkin sub-genreen. Olisin halunnut myös ostaa jonkin Rancidin levyn, koska tekis mieli perehtyä ska-punkkiin paremmin, mutta Airon Musiikissa ei just nyt ollut yhtään sen bändin levyä. Mutta täytyy ensi kuussa sitten katsoa tarkemmin.





09:08:53 EET @338

Soitin sen Endstandin levyn kerran läpi. Ääähhh... Ärsyttävää rääkymistä sen bändin "laulajan" "laulu". En kyllä tiedä, tottuuko tommoiseen helposti.

Meenpä nukkumaan.





16:48:43 EET @658

Heräsin jotain tunti sitten.





18:41:07 EET @736

Täytyypä kirjautua ulos koneesta ja painua suihkuun. Olis tarkoitus mennä Absoluuttisen Nollapisteen keikalle Lutakkoon. En tosin ole ostanut ennakkolippua, joten saapa nähdä, miten käy.





Edellinen / Previous

Seuraava / Next

Juhapekka Tolvanen