Ei hyvää päivää!1 Nyt mä sen todella tajusin: Suomessa vielä tänäkin päivänä myydään ja ilmeisesti myös valmistetaan aivan saatanan paljon aivan vitunpaskoja tietokonepöytiä!
Kun muutin vuonna 1998 KOAS:sin Ainolan kohteeseen nettikämppääni, mulle ostettiin joku tietokonepöytä nimeltä Netti ja se ostettiin muistaakseni Sotka‐ketjun liikkestä. Siitä löytyi erilaisia toinen toistaan järkyttävämpiä suunnitteluvirheitä. Jotkut niistä suunnitteluvirheistä tulivat ilmi melkein heti ja osa vasta myöhemmin.
Ensinnäkin näppäimistötasoon ei kovin helpolla saa mahtumaan sekä näppäimistöä että sen eteen laitettavaa leveää geelitäytteistä rannetukea. Sen sijaan siinä tulee mukana kapea puinen rannetuki, jonka sai onneksi ruuvattua pois. Tässä mun näppäimistön rannetuessa on jalusta pitänyt jättää pois, jotta se rannetuki ei olisi liian leveä ja jopa ilman jalustaansa se rannetuki retkottaa osittain tyhjän päällä.
Näppäimistötaso on myös aivan liian kapea. Näppäimistön vierelle ei saa kovin helpolla mahtumaan normaalia hiirimattoa leveyssuunnassa vaan se pitää laittaa sinne pituussuunassa. Jos hiirimaton laittaa poikittain, näppäimistön joutuu siirtämään niin paljon vasemmalle, että vasemman jalan sääri, polvi ja reiden alaosa ottavat entistäkin ärsyttävämmin kiinni monitoritason alla olevan kaapin kylkeen ja nurkkaan. Varsinkin hellepäivinä jalka sitten hikoaa niistä kaapin kylkeä vasten olevista paikoista aikalailla ja se kaapin kylki ja nurkka likaantuu.
Monitorin yläpuolella oleva kirjahylly on aivan liian matalalla: Heti kun sain isomman CRT‐monitorin, se piti sijoittaa niin, että se ottaa kiinni sen kirjahyllyn etureunaan. Samalla se monitori jää niin pahasti eteen, että monitorin jalusta peittää näkyviltä osan F‐näppäimistä. Ja muistaakseni silloin vuonna 1998 flättismonitoreista ei oltu vielä edes kuultu. Eli tämän tietokonepöydän suunnittellut vajukki ei kertakaikkiaan ole voinut ajatella tätä tietokonepöytää flättismonitorin kanssa käytettäväksi vaan sensijaan hän on vain ja ainoastaan mokannut.
Näppäimistötaso on aivan liian matalalla ja sitä ei voi lainkaan säätää. Vaikka säädin konttorituolini niin matalaksi kuin suinkin, en pystynyt saavuttamaan sellaista ergonomisesti oikeaoppista asentoa, jossa kyynärpäähän muodostuisi suora kulma, vaan minun täytyi istua hieman kumarassa. Tilanteeseen saatiin parannus tänne nykyiseen kämppään muuttoni yhteydessä, kun pöydän jalkojen alle sijoitettiin parin tuuman verran lautoja.
Tietokoneen keskusyksikön paikka on oikean jalan oikealla puolella. Jalkatilan ja keskusyksikön välissä ei ole minkäänlaista seinää välissä. Siitä seuraa toisinaan se, että jos vähänkään levittelen jalkojani, oikean jalan polven kylki saattaa tönäistä sitä keskusyksikköä. Erityisesti kovalevyt ovat herkkiä tärinälle, jota tuollainen töniminen aiheuttaa. Toisaalta se keskusyksikön paikka on varsin pieni. Nykyinen tietokoneeni ei enää mahdukaan siihen, vaan se on sijoitettu lattialle, tietokonepöytäni oikealle puolelle, mikä on toisaalta siitä hyvä juttu, etten enää vahingossa voi töniä sitä.
* * *
Vaan mikä on tilanne tänä päivänä? Ei tippaakaan parempi! Siis näyttää siltä, että ne toinen toistaan säälittävämmät idiootit, joiden harteille tietokonepöytien suunnittelu on annettu vielä heitäkin säälittävämpien idioottien toimesta, eivät itse ole päivääkään käyttäneet tietokoneita. Koko ajan Snail-Mailina tulee huonekalukauppojen mainosläystäkkeitä, joissa on toinen toistaan surkeampia kapistuksia, joita tyhmät huonekalukauppiaat kehtaavat myydä tietokonepöydiksi viattomille ja pahaa‐aavistamattomille kuluttajille. Ne ovat kertakaikkiaan niin surkeita, että niistä huomaa jo kuvien perusteella, etten itse henk.koht. suostuisi sellaisia romuja käyttämään kuin korkeintaan aseella uhattuna. Jokaisessa niistä on vähintäänkin yksi niin perustavaa laatua oleva suunnittelumoka, etten kelpuuttaisi mokomia romiskoja kuin korkeintaan polttopuiksi pilkottavaksi. Ja toisin kuin ne huonekalusuunnittelija‐idiootit, ainakin minä huomaan ne mokat jo pelkistä kuvista yhdellä silmäyksellä. Niissä kuvissa näkyy sekä edellämainittuja että aivan uusia suunnittelumokia. Uskomatonta!
Toisinaan jalkatila on niin silminnähden ahdas, ettei jalkojaan voi kunnolla ojennella. Joissakin pöydissä sinne jalkatilaan on jopa tehty taso, jonne on tarkoitus laittaa printteri, jota voi sitten vahingossa potkiskella. Ilmeisesti ne huonekalusuunnittelija‐idiootit ovat niin tyhmiä, että eivät erota edes potkupalloa printteristä. Ja tuskinpa se printteri tykkää myöskään sukista, housunlahkeista ja kengänpohjista irtoavasta pölystä ja tomusta. Toisaalta, yleensä ne jalkatilassa olevat printterinsijoituspaikat ovat niin raivostuttavan ahtaita, ettei niihin mahdu kuin korkeintaan joku kämäinen mustesuihkuprintteri. Sitäpaitsi ainakin minun laserprintterini ahtaminen sellaiseen paikkaan olisi tod.näk. mitä törkein rikkomus sen mukana tulevia käyttöohjeita vastaan, sillä niissä ohjeissa vaaditaan, että printterin ympärillä ilman täytyy päästä hyvin kiertämään ja vaihtumaan ja että sen printterin tuuletusaukkoja ei missään tapauksessa saa peittää esim. sijoittamalla se printteri liian lähelle jotakin seinämää.
Eräissä paskoissa tietokonepöydissä monitorin paikka sijaitsee sairaan paljon korkeammalla kuin näppäimistötaso. Tästä sitten sen seuraa se, ettei pelkkä silmien liikuttelu riitä katseen siirtämiseen näppiksen ja monitorin välillä vaan pitää rääkätä niskaansa tuon tuikitarpeellisen toimenpiteen suorittamiseksi.
Ja mitä järkeä on tehdä näppäimistötasosta niin kapea, ettei siihen mahdu näppiksen viereen hiirimattoa? Sellaisiakin kammotuksia olen ihan oikeasti mainosläystäkkeissä nähnyt. Siis se oikean käden siirtely näppäimistön ja hiiren välillä on jo ennestään hidasta touhua, mutta joissakin tietokonepöydissä tilannetta vielä pahennetaan sillä, että hiirimatto on pakko sijoittaa jonnekin monitorin oikealle puolelle sinne monitoritasolle ja näppäimistöä korkeammalle. Ja en voi edes sanoa, että näppäimistötason korkeuden säätö olisi enemmän poikkeus kuin sääntö: En muista nähneeni yhdessäkään kotiini tulleessa huonekaluliikkeen mainosläystäkkeessä tietokonepöytää, jossa näppäimistötason saatikka monitoritason korkeutta voisi säätää. On siis erittäin suuri riski, että pahaa‐aavistamaton ostaja saa sellaisen tietokonepöydän, jossa se näppäimistötaso on jo valmiiksi jumitettu väärälle korkeudelle. Yliopistolla olen kyllä nähnyt ja käyttänytkin aivan riittämiin sellaisiakin tietokonepöytiä, joissa ainakin näppäimistön ja joskus jopa monitorin korkeutta voi ihan oikeasti säätää. Mikä vittu siinä sitten on, ettei sellaisia ole myynnissä tavallisten kuolevaisten huonekaluliikkeissä? Taivaastakohan ne yliopiston tietokonepöydät ovat tippuneet? Keletanattu!
No, niin… Ainaskin Iskulta löytyi edes joku tietokonepöytä, josta en löydä ainuttakaan em. päiväkirjamerkinnässä mainitsemistani suunnittelumokista:
2054 Matrix laitepöytä RI6
IKEA:lta löytyi tällainen tietokonepoöytä, mutta en saa selvää, että voiko sen korkeutta säätää portaattomasti.
Jerker
Kirjoitinpa Iskulle kehuvaa asiakaspalautetta siitä hyvästä, kun edes heiltä löytyy kelvollinen tietokonepöytä. Seuraaville firmoille lähetin sensijaan haukut sekä tämän WWW-sivun URLin:
Nukuttuani ”yön” yli mieleeni tuli lisää ajatuksia noista paskoista tietokonepöydistä.
Huonekaluvalmistaja voisivat ratkaista ongelman näin: Pakotetaan ne huonekalujen suunnittelijat itse käyttämään niitä suunnittelemiaan tietokonepöytiä ja niitten prototyyppejä. Jos vielä viikon päästä ko. suunnittelija on sitä mieltä, että ko. tietokonepöytä on muka hyvä, niin laitetaan seuraavaksi firman ATK‐henkilökuntaa käyttämään sitä pöytää viikon verran. Jos se menee vielä siitäkin seulasta läpi, niin sitten ko. tietokonepöydän markkinoillepäästämistä voi edes harkita.
Entäs sitten huonekaluliikkeet ja niitten ketjut, jotka myyvät muitten valmistamia huonekaluja? Sovelletaan em. ratkaisumallia niin, että laitetaan huonekalusuunnittelijan sijaan se firman sisäänostaja käyttämään valmistajalta saamaansa tietokonepöydän mallikappaletta viikon verran. Jos vikoja ilmenee, niin sanotaan sen pöydän valmistaneelle firmalle, että ”pitäkää tunkkinne!”.
Kun katsoo sitä löytämääni Iskun tekemää tietokonepöytää, niin eka asia minkä siitä huomaa, että se on todella karu. Pahoin pelkään, että sellainen ei myy tavis‐junteille; ilmeisesti he kuvittelevat, että tietokonepöydän pitää sisältä mahd. monta toimintoa, jotta se olisi hyvä. Kieltämättä ainakin nämä Unix‐filosofian periaatteet olisi siirrettävissä tietokonepöytien ja miksei muidenkin toimistohuonekalujen suunnitteluun:
Se löytämäni Iskun tietokonepöytä ei osaa tehdä muuta kuin kannatella monitoria ja näppäimistöä käyttäjän valitsemalla korkeudella. Sen lisäksi se osaa pysytellä poissa jalkojaan ojentelevan käyttäjänsä tieltä. Keskusyksikönhän voi vaikka laittaa lattialle, jos se on tarpeeksi korkea. Muussa tapauksessa sen voi laittaa pyörillä varustetulle telineelle, jollaisia myydään ainaskin Biltemassa. Itselläni laser-printteri on jakkaralla, jonka yläpinta on neliö, joka on mitoiltaan noin 0,5 m × 0,5 m. Jos hankkisin skannerin, laittaisin sen tod.näk. jollekin 0,5 m × 1 m kokoiselle tavalliselle pöydälle, jonka alle keskusyksikkö mahtuisi.
Modulaarisuudesta mieleeni tulee Lundia. Siispä singahdan heidän kotisivuilleen.
Näyttää siltä, että Lundian tuotteista kasaamalla saattaa saadakin itselleen kelvollisen tietokonepöydän: Pitää ostaa pöytälevy ja näppäimistötaso. Lisäksi pitää ostaa vielä 68 cm korkeat metallijalat, joihin saa portaattomasti 12 cm lisäpituutta. Tällaisessa pöydässä on tosin se rajoitus, ettei monitorin ja näppiksen korkeutta voi säätää toisistaan riippumatta. Mutta ongelma olisi kierrettävissä näin: Jätetään em. kokoonpanosta pois se näppäintaso ja ostetaan sen sijaan noita muita osia kahden pöydän edestä. Sijoitetaan ne sitten vierekkäin niin, että pitemmät sivut ovat vastakkain ja säädetään kummankin korkeus erikseen. Näppäimistö laitetaan toiselle pöydälle ja monitori toiselle.
Tollainen jyväskyläläisten bloggaajien miitti on tulossa: Jyväskylän Blogimiitti. Jos vaan suinkin mahdollista, koitan itsekin osallistua tohon.