Sain muutama tunti sitten luettua loppuun Tuula Nikkasen kirjoittaman kirjan nimeltä ”Linuxin tarina”. Tätä kirjaa tekee mieli verrata Linus Torvaldsin ja David Diamondin kirjaan nimeltä ”Just for Fun” ja Glyn Moodyn kirjaan nimeltä Kapinakoodi.
Linuxin tarina on ensisijassa Linuxin historiasta kertova kirja, mutta aika paljon myös Linus Torvaldsin elämänkerta. Just for fun kertoo Linusin elämästä paljon enemmän ja paljon yksityiskohtaisemmin. Linuxin tarina -kirjassa on haastateltu jonkin verran vapaiden softien muitakin merkkihenkilöitä ja varsinkin Linuxiin liittyviä merkkihenkilöitä, mutta Kapinakoodissa haastateltuja on vielä enemmän ja siinä kerrotaan paljon muistakin vapaista softista kuin Linuxista.
Kaikista kolmesta em. kirjasta tämä Linuxin tarina on kenties huonoin, mutta ei tämäkään ole vielä kovin huono. Eniten tässä ärsyttää termien suomennokset, tai ainakin ”lähdeohjelmakoodi”. Auuuh!1 Tosin Just for Fun -kirjassakin oli muutamia termejä suomennettu pieleen tai vähintäänkin oudosti. Linuxin tarina on vuodelta 2000, joten se on jo vähän vanhentunut kirja. Esim. osa kirjassa mainituista Linux-distroista ja firmoista on jo lakannut olemasta.
Liiteosista sanottakoon seuraavaa: GNU GPL -lisenssin suomennos on Suomen Ohjelmistotyön teettämä; Asianajotoimisto Turre Legalin tekemä suomennos taitaa olla parempi. Eräs mitättömäksijulistamisvaatimus on enkuksi enkä jaksanut lukea sitä, varsinkin kun sen olennaisimmat kohdat on esitetty suomeksi jo aiemmin siellä kirjassa. Kolmas liite, jonka nimi on ”Tämän päivän johtamiskäsityksiä” meni vähän yli hilseen tai sitten en vaan jaksanut enää keskittyä siihen, kun piti saada kirja luettua loppuun
IMHO nämä kolme kirjaa kannattaa lukea tässä järjestyksessä: Lue ensin edes Kapinakoodi, niin tajuat vapaita softia ja niiden filosofiaa jo todella hyvin. Jos jaksat, niin lue sitten Just for Fun. Ja jos vielä jaksat, niin lue sitten vielä Linuxin tarina.
Kävin tänään vähän ennen kaupunginkirjaston sulkeutumista eli iltaseitsemää siellä kirjastossa. Parille kirjalle piti tehdä se taikatemppu, että palautetaan ne ja sitten lainataan välittömästi uudestaan. Noin on pakko tehdä, jos netin kautta on tehnyt jo maksimimäärän uusintoja. Palautin jo sen Tulikärpästen hauta -DVD:n; Se tosiaan kannatti nähdä ainakin yhden kerran, mutta mulle se riittää ainakin toistaiseksi. Akira ja ehkä myös Henkien kätkemä täytyy vielä nähdä uudestaan.
Sitten noudin lainaan varaamiani manga-albumeita. Ensinnäkin sain lainaan kaksi ekaa Nausicaä… -albumia. Sitten sain lainaan Akira-albumit 9–12. Kävin vielä vilkaisemassa manga-hyllyä ja sieltä löytyi vielä se viimeinen puuttuva osa eli 1. Peruin ykkösosan varaukseni välittömästi ja lainasin sitten tuon löytämäni teosyksilön. Kummaa… Niitä albumeita on Like julkaissut suomeksi kaksilla eri kokoisilla kansilla ja ilmeisesti niillä on sitten eri ISBN-numerot. Se kirjaston virkailija selitti mulle, että kirjavaraus kohdistuu aina ISBN-numeroon.
Fillaroin kotiani kohti. Matkalla poikkesin Foorumin aulassa ostamassa kiinalaisilta posliinikaupiaialta itselleni kaksi paria posliinisia syömäpuikkoja. He ovat siellä Foorumin aulassa vielä tämän kuun loppuun saakka. Jokin aika sitten olin ostanut niitä puikkoja jo ekat kaksi paria ja todettuani ne hyviksi olin päättänyt ostaa niitä lisää. Mä käytän syömäpuikkoja eniten kaikenlaiseen sekoitteluun, esim. sekamehuja laimentaessa tai keittoja tehdessä, mutta joskus myös syön niillä. Puiset maalaamattomat syömäpuikot menevät melko nopeasti pilalle, kun siihen puuhun imeytyy likaa. Puisia maalattuja syömäpuikkoja minulla on ollut jostain viime kesästä saakka, mutta pahoin pelkään, että se maali ennenpitkää halkeilee ja sitten hilseilee pois. Niiden puisten maalattujen puikkojen mukana tuli myös keraamisia riisipuikkotelineitä, joihin ne puikot on syömisen aikana tapana laskea niin, ettei kärjet kosketa mihinkään. Niille olen keksinyt muutakin käyttöä: Ainakin sen päälle voi laskea sellaisen pitkävartisen ”jäätelölusikan” silleen, ettei se kosketa pöytää ja jätä siihen tahraa. Silleen teen melkein joka päivä, kun juon kahvia 7 dl kupeistani, joihin tarvii olla tollainen lusikka. Myös käyttäessäni syömäpuikkojani kaikenlaiseen sekoitteluun saatan laittaa ne tuollaiseen telineeseen lepäämään. Ja olipa jossain täytekynäharrastajien foorumilla joku ehdottanut, että kynänsä voi laittaa vaakasuoraan lepäämään vailla pelkoa sen kynän vierimisestä, kun käyttää kahta tuollaista riisipuikkotelinettä; Hyvä tietää.
Kotiinpäästyäni kuulin irkissä, että Like julkaisi Akira-albumeita ensin isommilla kansilla sitten myöhemmin pienemmillä kansilla. Argh! Luulis olevan kohtuullista, että se olis just toisinpäin. Noissa mulla hallussaolevissa albumeissa osat 1–8 ovat isommilla kansilla ja osat 9–12 pienemmillä kansilla. Pikavilkaisulla tosin näyttää siltä, että noista pienemmillä kansilla olevistakin saa selvää. Ja nyt mulla siis on lainassa koko sarja. Pitääpä kohta alkaa lukea sitä.