WWW-diary of Juhapekka Tolvanen:

Tuesday, 17 July 2007




06:14:56 EEST @176

Kummaa… Ei ole ollut edes kovin kiireinen viikko, mutta silti en ole jaksanut kirjoittaa tänne. Mahdanko muistaa kaikkea?

Tiistaina lähdin vanhempieni kyydillä aamupäivällä Leppävirralta tänne Jyväskylään. Matkan varrella poikkesimme Pieksämäellä Moilasen leipomon tehtaanmyymälässä ostelemassa vähän leipää yms.

Tiistai-iltana menin taas opastuskierrokselle, joka alkoi kello 18:00 ja kesti vähän yli puolitoista tuntia. Sen otsikkona oli ”Alvar Aallon jalanjäljissä kävellen.” Kierros alkoi Nikolainkulmalta ja päättyi Keskis-Suomen museon ja Alvar Aalto -museon pihaan. Oli se ihan mielenkiintoinen opastuskierros, jossa opin yhtä sun toista uutta Alvar Aallosta ja hänen suunnittelemistaan rakennuksista. Sieltä kierroksen lopetuspaikasta oli melkoinen käveleminen takas fillarini ääreen. Matkan varrella poikkesin Subwayssa syömässä. Huomasin, että Jyväskylän kesän päätoimistolla tms. oli vielä ovi auki, vaikka oli myöhä. Jostain syystä päätin kurkata, mitä siellä vielä siihen aikaan on. Jostain huoneesta kuului vauvan jokeltelua. Siellä oli Zayah, hänen nykyinen miehensä, heidän n. 10-viikkoiset ei-identtiset kaksoset ja joku vanhempi nainen. Ne kaksoset ovat tyttö ja poika. Jonkin aikaa heidän kanssaan jupistuani menin fillarini ääreen Nikolainkulmalle ja fillaroin kotiini.

Mental note: Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen ja työttömyyskorvauksien hakeminen ovat kaksi eri asiaa. Ensinmainitunhan olin jo hoitanut työvoimatoimistolla ja toiseksimainittua varten piti täyttää yks lomake ja viedä se KELA:an. Keskiviikkona kävin kaupungilla viemässä sen em. lomakkeen KELA:an. Sitten ostin ennakkolipun Jyväskylän kesässä esitettävään elokuvaan nimeltä ”Viimeinen tango Pariisissa”. Muistaakseni tässä kohtaa kävin vielä Wayne's Coffeessa juomassa lattea ennenkuin fillaroin kotiini.

Torstain ja perjantain välisenä yönä oli sitten se em. leffa klo 01:00 Ilokiven lähellä olevalle kentälle rakennetussa tapahtumateltassa. Oli oudon hiljaista kun saavuin paikalle. Sitten kun astuin sisälle telttaan, siellä oli tosi vähän väkeä. Loppujen lopuksi meitä saapui sitä leffaa katsomaan vähän päälle kymmenen ihmistä. Oli se vähän outo leffa, mutta tulipahan nähtyä. En jaksaisi katsoa sitä uudestaan. Ihmiset siinä leffassa olivat jotensakin outoja. Fillaroin kotiini ja matkan varrella poikkesin syömässä ranskalaiset siinä Kolmikulman lähellä olevalla grillillä.

Viikonloppuna olis ollut sci-fi-tapahtuma Finncon ja anime- (ja manga-)tapahtuma Animecon samaan aikaan samassa paikassa. Olin kyllä merkkaillut sen tapahtuman esitteestä yhtä sun toista mielenkiintoista. Perjantaina ohjelmaa oli vielä tosi vähän eikä se vähäkään kiinnostanut. Lauantaina heräsin puoliltapäivin, mutta jotenkin juutuin sitten kotiini säätämään yhtä sun toista. Ensin tuli spammifiltterisoftasta nimeltä CRM114 uusi versio Debianiin. Mä päätinkin sillä kertaa konffia sen niin, että aiemman mailfilter.crm:än sijaan käytettiinkin mailreaver.crm:ää. Sitten jostain syystä ajauduin hakemaan aika kauheen kasan Debian-paketteja unstablesta Debianista, vaikka ensisijassa mun Debian GNU/Linux käyttää stablen paktteja. Niitä se mun kone sitten asenteli koko illan ja yön.

Sunnuntaina ensin muuten vaan nettasin, mutta päätin ryhdistäytyä ja käydä edes vähän katsomassa, että millaista siellä Finnconissa ja Animeconissa oikein on ja ehkä jopa ostaa joltain myyntipöydältä vaikka jotain mangaa.

Matkalla kaupungille näin #vegedeitti-kanavalta tutun Viivi-:n. Saavuin Yliopiston päärekennukselle joskus iltaviiden tienoilla. Jo sitä lähestyessäni alkoi cosplayta harrastavien ihmisten pukuloistoa tulla vastaan yhä vaan kasvavassa määrin. Mutta eniten sitä näki siellä pihalla ja päärakennuksen aulassa. Oli se hienoa! Tuttuja tuli vastaan ainaskin Timo ”trossi” Rossi, Zayah, Zache, Johan Wahltröm, Veli Tero Maaranen, Jussi T. Vainikka, wyrmiyu, Marycloud, Schatten-goottiklubin Kaitsu ja lisäksi ekan kerran kohtasin IRL Mikko ”Ravel” Tuomelan. Myyntipöydillä oli sci-fi:ä, animea ja mangaa ja vähän muutakin myynnissä. Niitä tuli katseltua. Pihalla ryhmä-cosplay-kilpailun voittanut joukkue esitti esityksensä uusintana. Se oli sellainen tennis-aiheinen esitys. Jonkinverran kyselin cosplay-asuissa olevilta, että mitä hahmoa he esittävät; Olihan niitä vaikka mitä, esim. Tonari no Totoron tytöt ja joku Inuyashan hahmo. Joillakin tytöillä oli jonkinlainen kylti, jossa oli tavalla tai toisella sanottu, että ko. tyttöä saa halata. Ainakin tällaisia kylttejä näin: ”Free hugs”. ”Halaa jos uskallat”. ”Halin tarpeessa”. Ei, en tod. halannnut ketään niistä; En mä edelleenkään tykkää sellaisesta touhusta, että kaikki halailee kaikkia, vaikkei oikeesti välittäis pätkääkään.

Olin jo vähän kysellyt irkissä etukäteen, että mitähän animea ja mangaa aloittelijan kannattaisi hankkia. Jotenkin Fantasiapelien myyntipöydällä näytti olevan paras valikoima. Halusin ensialkuun ostaa mangaa enkä animea, koska mangaa voi nautiskella, vaikkei olisi DVD-soitinta mailla eikä halmeilla. Toisaalta arvelin mangan olevan halvempaakin. No, näin siinä sitten kävi: Ghost in the Shell-albumit vaikuttivat liian kalliilta. ”Nausicaä of the Valley of the Wind”- ja Akira-albumeita siellä ei ollut. Ensinmainittua myyjäkin suositteli aloittelevalle manga-harrastajalle. Hikaru no Go -albumeita oli, mutta vain jostain osasta 4 eteenpäin. Jos taas otin jotain satunnaisia albumeita tutkittavaksi, niin niissä vaikutti se sarjan tapahtumaympäristö jotensakin mielenkiinnottomalta; Tyypillinen tapahtumaympäristö näytti olevan joku koulu, esim. lukio. Se myyjä sitten ehdotti mulle mangaa nimeltä ”Yotsuba&!”. Siitä oli tarjolla heti ensimmäinenkin osa eikä hintakaan ollut kauhea. Ostin sitten sen mangan ekan albumin.

Kotiinpäästyäni luin aika pian yhdeltä istumalta sen Yotsuba&! -albumini. Se oli vähän hämmentävä kokemus: Sen mangan juoni on nimittäin uskomattoman simppeli: Joku alle 5-vee orpotyttö nimeltä Yotsuba muuttaa isänsä kanssa uuteen kotiin asumaan ja pikkuhiljaa oppii ympäröivästä maailmasta uusia asioita, jotka ovat hänen näkökulmastaan niin ihmeellisiä. Mutta kaikesta simppeliydestä huolimatta jokin kumma viehätys tuossa mangassa on. Ehkä se on osittain samantapaista viehätystä kuin Teletapeissa, paitsi että Teletapeissa on vielä simppelimpää ajatuksenjuoksua. Toisaalta ehkä tuota mangaa lukiessa on kuin seuraisi oman tyttärensä kasvamista ja asioiden oppimista. Lisäksi Yotsuba on siitä hassu tyttö, että hän löytää iloa todella simppeleistä asioista ja jotenkin se tarttuu muihinkin, lukija mukaanlukien. Ehkä pikkuhiljaa luen tuon mangan loputkin enkuksikäännetyt albumit ja sitten vielä lisää albumeita sitä mukaa kun niitä ilmestyy enkuksi.

Tänään en ole tehnyt mitään kovin ihmeellistä.





07:29:43 EEST @228

Kieltämättä Japani-fanitus on minussa viimeaikoina alkanut tulla enemmän pinnalle syystä tai toisesta. Jos aivan tarkkoja ollaan, mä olen ollut jonkinsortin Japani-fani vaihtelevassa määrin jo peruskoulun ala-asteelta saakka: Mä jo silloin tutkiskelin jotain Japanista kertovia kirjoja ja katselin TV:stä Japani-aiheisia dokumentteja, TV-sarjoja ja leffoja. James Clavellin tiiliskiviromaani nimeltä ”Shōgun” tuli luettua jossain välissä. Ja onpa tullut luettua mangaakin, vaikkei sitä kai vielä silloin sillä nimellä kutsuttu, nimittäin yks suomeksi käännetty sarjakuvakirja nimeltä ”Hiroshiman poika” aika pian ilmestymisensä jälkeen. Peruskoulun yläasteella mä tein puukässän tunnilla siitä sarjakuvakirjasta mallia katsoen puiset Geta-sandaalit. Tosin ei ne olleet kovin mukavat kävellä. Joskus intistä pääsyn ja yliopistoon menon välissä Hokuto-ryu jujutsun harrastamista varten tuli hankittua Zōri-sandaalit. Niillä mä siis aina kävelin jalkojenpesupaikalta tatamin äärelle. Peruskoulun yläasteen viimeisenä koulupäivänä meilläpäin, siis Joroisissa, oli tapana, että 9-luokkalaiset pukeutuivat hassuihin vaatteisiin tai naamiaisasuihin; mulla oli silloin joku aika kämänen itsetehty japanilaistyylinen asu ja siinä aika kämäset lelumiekat: Wakizashi oli vuoltu puunoksasta ja Katana oli tehty sinisestä lasikuituisesta suksisauvan varresta. Tupet olivat kermanväristä sähköputkea, joihin olin sinisellä tussilla piirtänyt muutaman koristeraidan ympäri. Kahvat oli päällystetty mustalla kankaisella polkupyörän käyräsarvisen tangon tankonauhalla. Katanan tupen päässä roikkui pieni kermanvärinen tupsu.

Viime vuosina on välillä tullut pelattua lautapeliä nimeltä go. Osasyy sen pelin kiehtovuuteen on myös se, että se on aika japanilainen ilmiö, vaikkakin se on alunperin Kiinassa kehitetty peli. Eli mun Go-harrastus on myös osa mun Japani-fanitusta.

Japanin kieltäkin vähän tarttunut päähän, lähinnä edellämainittujen harrastusten ja aktiviteettien termejä, mutta myös kokonaisia lauseita.

Nyt on sitten tullut ostettua se yks Dir en greyn eli ”Dirpan” CD ja kyllä se on jo aikalailla mulle avautunut kuin myös Dirpan musa muutenkin. Dirppahan tulee tänä kesänä Ankkarockkiin. Saa nyt nähdä, mitä J-Rockkia myöhemmin ostan. Seuraavaksi täytyy tutkia, että mitenkähän hyvin kaupunginkirjastosta löytyy mangaa. Tuskinpa kovin moni manga-albumi on niin hyvä, että se tarvii ostaa omaksikin, mutta jotkut saattavat olla sellaisia, että kun niitä ei kirjastolla ole eikä muiltakaan voi lainata, niin ne on pakko ostaa omaksi. Saapa nähdä, että löytyykö kaupunginkirjastosta myös animea.

Kiinnostavia manga-sarjoja tulikin jo edellisessä entryssä mainittua. Ne olis kiva nähdä myös vastaavina anime-versioina. Lisäksi kiinnostaisi nähdä esim. sellaiset animet kuin ”Henkien kätkemä” (Spirited Away) ja ”Naapurini Totoro” (My Neighbor Totoro). Hiroshiman poika -albumeista en ole ennen tiennytkään, että niitä on ilmestynyt lisääkin. Alunperin niitä on siis ilmestynyt japaniksi 10 kpl nimellä ”Hadashi no Gen” (はだしのゲン). Niistä kuusi ensimmäistä on käännetty enkuksi nimellä ”Barefoot Gen”. Ja kaksi ensimmäistä on siis käännetty suomeksi ja mä olen lukenut vasta ekan. Mitähän mä sitten teen, jos enkunkielisetkin albumit on jo tuosta tai jostain muusta manga-sarjasta kaikki luettu ja lisää tekis mieli? Sama ongelma voi tulla eteen myös animen kanssa. Olis kiva, jos siihen mennessä osais sen verran hyvin japania, että voisi lukea mangansa ja katsoa animensa alkukielellä. Enpä tiedä jaksanko nähdä moista vaivaa.

Tosin onhan mulla jo kokonaista yksi anime-leffa hyllyssä, nimittäin The Animatrix VHS-kasettina. En mä kylläkään minkään Japani- tai anime-fanituksen takia sitä alunperin ostanut vaan siksi kun muutenkin Matrix-trilogiasta tykkään.

Japani tosiaan on aika ihmeellinen, kaunis ja arvoituksellinen maa, jonka kulttuurissa riittää setvittävää vaikka koko loppuiäksi.





09:19:40 EEST @304

Whoah! Tsekkasin netin kautta Jyväskylän kaupunginkirjaston manga- ja animevalikoimat ja onhan siellä sellaista kamaa aivan sairaan paljon. Jiihaa!





09:39:13 EEST @318

No, niin… Tilanne siellä kirjastossa näyttää suunnilleen tältä: Ainakin löytyy Akiraa mangana ja animena. ”Nausicaä of the Valley of the Wind" löytyy ainakin mangana. Anime-leffa nimeltä ”Tulikärpästen hauta” löytyy. Molemmat Hiroshiman poika -kirjat löytyy. ”Hikaru no Go”, ”Ghost in the Shell”, ”Henkien Kätkemä”, ”Naapurini Totoro” ja ”Prinsessa Mononoke” puuttuu sieltä. Lisäksi siellä on vaikka mitä muutakin animea ja mangaa, mutta tossa nyt on tilanne lähinnä niitten osalta, mitkä mua jo ennestään kiinnostaa.





Edellinen / Previous

Seuraava / Next

Juhapekka Tolvanen