2007-12-23 23:15:59

Parin viikon puuhat

Kylläpäs onkin mennyt kauan aikaa kirjoittamatta tähän päiväkirjaan. En tiedä, miten tässä näin on päässyt käymään. Mutta koitanpas palata taas ajantasalle.

Sunnuntaina 9.12.2007 mun oven kyltti pitkästä aikaa petti: Ovikello soi ja taas siellä oli joku kaupittelemassa kuvataidettaan. Tällä kertaa hän väitti olevansa Hollannista. Hän tod.näk. valehteli. Mullahan on se ovikyltin teksti nykyään suomeksi enkuksi ja puolaksi. Enpä tiedä, kannattaako siihen lisätä se teksti vielä hollanniksikin.

Maanantaina 10.12.2007 kävin illalla Prismassa ruokaostoksilla. Sieltä palatessa kävin Filmtownissa. Ostin omaksi vuokrakäytöstä poistetun leffan nimeltä ”Levottomat 3” ja vuokrasin anime-DVD:n nimeltä ”Ghost in the Shell: Stand Alone Complex” osan numero 1. Kotiin palattuani katsoin sen anime-DVD:n ja olin heti koukussa.

Tiistaina 11.12.2007 kävin palauttamassa sen anime-DVD:n ja vuokrasin vielä sen osat 2-5. Yhteensä niitä levyjä on 7, joista 6 ekaa on saatavilla suomeksi tekstitettynä ja joista 5 ekaa löytyy sieltä Filmtownista. Katsoin ne DVD:t jotakuinkin yhdeltä istumalta.

Animen katselussa mentiin jo keskiviikon 12.12.2007 puolelle. Siinä iltapäivällä mulle vihdoin saapui Pendemoniumista tilaamani täytekynäkamat eli Noodler's Ink Legal Lapis -täytekynämuste ja Sheaffer-merkkinen konvertteri. Se muste on aika erikoinen: Se on vähän samantapainen kuin Noodler's Ink Legal Blue, mutta huomattavasti tummempi. Sen väri näyttää tummansiniseltä, tummanturkoosilta tai tummanvihreältä riippuen kynästä, paperista, valaistuksesta ja varmaan vielä auringnpilkuistakin. Katselin loppuun ne animet. Se ”Ghost in the Shell: Stand Alone Complex” on tosi kiehtova, mielikuvituksellinen ja mukaansatempaava animesarja. Tyylilajina siinä aika selvästi sci-fi.

Kävin palauttamassa ne DVD:t. Kotiin palattuani aloin katsella sitä Levottomat 3 -leffaa. Oli se ihan kiva, vaikkakin vähän itseääntoistava leffa.

Torstaina 13.12.2007 oli peräti kolmet bileet tms. Ensin klo 16:00 alkaen oli ne lukukauden päättäjäiset, jonne oli kutsuttu kaikki ne, jotka olivat valmistuneet edellisten lukukauden päättäjäisten jälkeen, siis mm. allekirjoittanut. Tulin kyllä vähän myöhässä paikalle. Siellä oli jaettu todistukset niille, jotka valmistuivat viimeisimpänä tutkinnonjulistamispäivänä ja lisäksi oli ollut puhe. Tulipahan juotua kahvia ja jupistua jonkun psykologian emeritusprofessorin kanssa. Keräsin myös nimmarit häneltä, sekä laitokseni johtajalta ja tiedekuntani dekaanilta ja vielä tiedekuntani opintoasiainpäälliköltä. Siinä iltaviiden jälkeen väki alkoi häipyä. Siirryin hetkeksi MaD-housen puolelle nettaamaan. Mullahan ei enää ole tunnareita siellä oleville tietokoneille, mutta näköjään voin yhä käyttää siellä MacOS X:ää ajavie koneita, koska niissä ei vielä ole kunnollisia käyttäjätunnuksia.

Klo. 18:00-23:00 oli Kirjailijatalolla Fokuksen kauden päättäjäiset. Olin siellä paikalla heti alusta asti. Siellä oli fokuslaisia ja #fokus-kanavalta tuttuja ainakin rattaat, peltis eli peltirumpu ja jella.

Klo 22:00-03:00 oli taas Hear-väen järkkäämät bileet. Tällä kertaa otsikona oli Linnunlaulujoulu. Sinne tulin joskus iltakymmenen jälkeen. Siellä tuli seurattua Keuhkot-yhtyeen ja Teron keikat. Illan lopuksi ostin Keuhkojen levyn nimeltä ”Peruskivi Francon betonia”. Bäkkärillä levyä ostaessa sain kuulla, että artisteja varten tehtyä popcornia ja jotain vegaanista muhennosta jäänyt yli, joten autoin niiden tuhoamisessa syömällä niitä.

Perjantaina 14.12.2007 en tehnyt mitään järin ihmeellistä. Mitä nyt tilasin Rakennustiedon weppikaupasta itselleni kaksi Moleskine-muistikirjaa. Toinen on kalenteri ensi vuodelle ja toinen on Info-book.

Lauantaina 15.12.2007 oli Helsingissä YAD:n järkkäämät tesnopileet nimeltä ”Rave Against Drugs 7” ja sinne oli vielä järkätty naurettavan halpa yhteiskuljetus tilausajolinja-autolla, joten pitihän sinne mennä. Klo 16:30 saavuin YAD:n toimitilan nimeltä Brox äärelle, jossa tilausajolini oli lähtövalmiina. Ja eikun matkaan. Tampereelta nousi vähän lisää väkeä kyytiin.

Tanssin illan mittaan yhteensä tunnin tai parin verran ja varsinkin illan pääesiintyjän eli brittiläisen Amber D:n DJ-setin aikana. Oli ihan kivaa pitkästä aikaa reivata teknobileissä, mutta otti kyllä vähän koville, koska edellisestä kerrasta oli niin paljon aikaa. Loppuaika meni sitten lähinnä siinä, kun katselin tanssivia ihmisiä. Sain Amber D:ltä nimmarin ja ainakin kaksi kertaa musta otettiin kuva. Bileet päättyivät klo 04:00, mutta me menimme jo klo 03:30 takas tilausajoliniin, joka meni Tampereen kautta takas Jyväskylään. Oli jo aamu, kun saavuimme takas Jyväskylään.

Sunnuntaina 16.12.2007 en kai tehnyt mitään kovin ihmeellistä tai en ainakaan mieleenpainuvaa. Maanantaina 17.12.2007 tilasin Some Place Elsestä Ovron CD:n nimeltä Mosaick the Serpent / Vipera Aurea.

Tiistaina 18.12.2007 kävin noutamassa postista sen em. CD:n. Se on ihan jännää ambienttia. Ovron musaa olen jonkin verran jo netistä laillisesti lataamistani fileistä kuunnellut ja jo ajat sitten hyväksi todennut. Olis kyllä kova sana saada Ovro esiintymään Sähköjänikseen ja Hearin bileisiin.

Keskiviikkona 19.12.2007 menin puolenpäivän tienoilla kaupungille fillarilla. Ensin kävin yliopiston päärakennuksesta ostamassa kaksi kpl opintorekisteriotetta. Sen hinta on muuten 3 euroa ja ainakin minulle se on neljän sivun mittainen. Virallisesti oikeaksi todistaminen puolestaan maksaa 2 euroa per sivu, joten tästä voidaan päätellä, että vaikka notaari suostuisikin todistamaan virallisesti oikeaksi oppintorekisteriotteesta tehdyn kopion, se ei ole taloudellisesti kannattavaa vaan sen sijaan kannattaa aina hankkia uusi opintorekisteriote, jos sellaisen mielii laittaa liitteksi esim. työhakemukseensa. Tosin sehän on tullut jo kokemusperäisesti todettua, että notaari ei suostu todistamaan virallisesti oikeaksi opintorekisteriotteesta tehtyä valokopiota, koska siinä ei ole ihmisen allekirjoitusta.

Sitten kävin Yliopistopainossa teettämässä vähän valokopioita todistuksistani työhakemusta varten. Sitten kävin maistraatissa todistuttamassa ne virallisesti oikeaksi. Sitten kävin Avatar-nettikahvilassa. Taas vähän muokkasin työhakemuskirjettäni etänä SSH-yhteyden yli ja tulostin sen. Saatuani näin viimeisinkin työhakemuskirjeeni paperin käsille keräsin ne paperit kirjekuoreen ja suljin sen. Menin ylioppiston kirjaamoon ja jätin sinne työhakemuskirjeeni. Tällä kertaa hain Jyväskylän yliopiston hallintoviraston viestintäyksikköön tiedottajan määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Sitten kiertelin kaupoissa ja jätin eräisiin niistä CV:ni. Levykauppa Äxästä oostin Dir en greyn CD-sinkun nimeltä ”Dozing green” ja Viikatteen CD-sinkun nieltä Orret. Airon musiikista ostin MUCC:n CD:n nieltä 6.

Torstaina 20.12.2007 mun vanhemmat tulivat käymään. He toivat mulle joululajat sekä tuliaisia matkaltaan: He olivat olleet mun isän syntymäpäivien tienoilla reissulla, jossa mentiin ensin lentokoneella jonnekin Kreikkaan päin. Sieltä mentiin laivalla risteilemään Lähi-Itään ja pysähdyttiin mm. Aleksandriassa. Lopuksi palattiin lentäen takas Suomeen. Tuo reissu oli alkanut muutama päivä sen jälkeen kun he edellisen kerran kävivät luonani. He toivat mulle tavallista teetä ja muutamaa sorttia yrttiteetä sekä papyruksesta tehdyn kirjanmerkin. Lisäksi he olivat ostaneet pari papyruksesta tehtyä taulua. Isä tekee niihin jossain kehykset. He toivat mulle myös jouluruokia, mm. pipareita ja lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Teimme kesäkeittoa ja söimme sitä. Äiti siivoili tätä taloa ja mä autoin lähinnä siirtelemällä tavaroita pois siivoilun tieltä. Kävin isän kanssa Prismassa vähän ruokaostoksilla silläaikaa kun äiti jatkoi siivousta. Ostimme mm. glögiä ja kolaa. Siivouksen jälkeen siirtelin tavaroita takas paikoilleen. Annoin heille mukaan heille ostamani joululahjat. Sitten he lähtivät.

Perjantaina ja lauantaina en tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Olen ainakin syönyt paljon pipareita ja laatikkoruokia. Tänään kävin vähän ennen iltakuutta kaupassa ostamassa mm. lisää glögiä ja kolaa. Sieltä palattuani pesin koneellisen pyykkiä.